Tarjoamani palvelut
Tarjoan Oulun ja lähikuntien alueella suomenkielisiä puheterapiapalveluita kaiken ikäisille kuntoutujille. Teen terapiatyötä pääasiassa kotikäynteinä asiakkaiden omissa toimintaympäristöissä, mikä voi tarkoittaa terapian järjestämistä esimerkiksi kotona, päiväkodilla, koululla tai palvelutalolla. Työskentelyni perustuu kuntouttavaan työotteeseen, yhteistyöhön asiakkaan lähipiirin kanssa sekä asiakkaan omien vahvuuksien ja voimavarojen hyödyntämiseen kuntoutusprosessissa. Puheterapiaan asiakas voi tulla omakustanteisesti tai Kelan, hyvinvointialueen tai muun vastaavan tahon maksusitoumuksella. Minulla on voimassa olevat Kelan ja Pohteen palveluntuottaja-sopimukset. Tarjoan myös etäpuheterapiaa kauempana asuville asiakkaille.
Työkokemus
Olen toiminut laillistettuna puheterapeuttina vuodesta 2015 alkaen ja kartuttanut työkokemusta niin perusterveydenhuollossa, erikoissairaanhoidossa kuin yksityisellä sektorilla. Kokemusta olen saanut monen ikäisten kuntoutujien puheterapiasta ja erityyppisistä vuorovaikutuksen, puheen, kielen sekä kommunikoinnin haasteista. Erityisosaamiseeni kuuluu muun muassa aikuisten AVH-asiakkaiden, lasten viivästyneen tai poikkeavan kielenkehityksen, puhemotoriikan, AAC-taitojen sekä luki-taitojen kuntoutus. Minulla on runsaasti kokemusta myös maahanmuuttajataustaisten lasten puheterapiasta.
Täydennyskoulutukset
Ylläpidän ja kehitän ammattitaitoani säännöllisesti täydennyskoulutuksilla tarjotakseni asiakkailleni laadukasta puheterapiaa. Olen saanut lisäkoulutusta muun muassa seuraaviin aihepiireihin:
Lasten puhemotoriset taidot
Lasten äänteelliset pulmat
Puheen ymmärtämisen kuntoutus
Kieliopillisten taitojen kuntoutus
Lukitaidot
Vuorovaikutustaidot
PRT osana autismikirjon kuntoutusta
Aistitiedon käsittely autismikirjon lapsilla
Viittomat
Kuvakommunikaatio
Lähiyhteisön ohjaus
Aikuisten puheen apraksia
SCA-viitekehys ja Osallistava toimintatapa afasian kuntoutuksessa
Muistisairas puheterapiassa
Etäpuheterapia
